Ensimmäinen on säätää lähtöjännitettä ja säätää valon voimakkuutta ohjaamalla vahvaa sähköä heikon sähkön kautta. Koska kohteen pinnan kirkkaus määräytyy pinnan heijastuskyvyn ja valaisevan valon voimakkuuden mukaan. Valon voimakkuuden säätelyä varten olettaen, että valo- ja väritekijät jätetään pois suhteellista kirkkautta säätämällä, näyttämöllä voi olla hierarkiaa, tilaa voidaan laajentaa tietyssä määrin ja lavaa tilaa voidaan myös tasoittaa; tai Saada esine näyttämään sellaiselta kuin se on tai menettää omaperäisyytensä ja luoda uusia merkityksiä. Mallinnuksessa se tuo myös vahvaa "tyyliä" näyttämötilamuotoon. Kuten korkea sävy, matala sävy ja yleinen keskisävyjen tunne.
Toiseksi varjot ovat toinen erittäin ilmeikäs tekijä valon vuoksi. Valo ja varjo täydentävät toisiaan. Varjon sisäinen voima on joskus hienovarainen ja syvä, joskus hämmentynyt ja kykenemätön käsittämään. Teatterin näyttämöllä voimakkaan kontrastin omaava valo tai avainvalo, jonka tulosuunta on selkeä, voi luoda voimakkaita varjoja. Paksun varjon alla voit vaipua syvään ajatuksiin, ikään kuin siellä olisi voimakas voima, joka vie sinut dramaattiseen tilanteeseen. Heikkokontrastisen sironneen valon valaistuksessa varjosta tulee tyylikäs ja epäselvä, ja varjo on sumea ja vaikeasti otettavissa. Varjojen voidaan sanoa olevan erityisiä varjoja. Kun varjo ilmestyy kohteen tiettyyn paikalliseen paikkaan, itse kohteen muoto muuttuu varjon tummuuden ja kirkkauden eron vuoksi, eli varjo käyttää omaa mallinnusvoimaansa "vähentämään" osan objekti. Osa muodosta on tuottanut mielenkiintoisia muutoksia. Ja kun varjo on lavatilassa itsenäisesti, varjo itsessään on kiistaton muoto. Tyhjällä näyttämöllä näyttelijä on kehyksen näyttämötilan ulkopuolella (eli ei katsojan näkyvissä), ja kuvassa on vain hahmojen luomia varjoja (olipa sitten taivaalla, elokuvassa, tai maassa, joka voidaan nähdä tietyllä kaltevuudella), Tällainen kuva, joka koostuu pääasiassa varjoista, tuottaa usein odottamattomia visuaalisia vaikutelmia.
Mitä tulee valon väriin, valoväriä tuottaa eri aallonpituuksilla oleva valo. Esineen väri riippuu valon absorptiosta ja heijastuksesta materiaalin pinnasta. Valon ja värin laskeminen lavalla noudattaa "lisäys"-sääntöä, joka eroaa maalausmateriaalien "vähennys"säännöstä. Kaikki näyttämöllä olevat värit ovat lopulta katsojien silmissä, joten värien hyväksyminen ja ymmärtäminen vaihtelee henkilöittäin. Lisäksi tekijöiden erot näissä tekijöissä johtavat myös eroihin luomisen värien valinnassa, joten näistä näkökulmista katsottuna värit hämärtyvät. On kiistaton tosiasia, että värit voivat ilmaista asioita. Värien käsitys ja käyttö on yksilöllistä. Mutta itse värillä on tiettyjä sääntöjä. Värit ovat lämpöä, keveyttä, puhtautta jne., joista jokaisella on vahva ilmaisuvoima, ja ne voivat muodostaa monimutkaisen kontrastin ja harmonisen suhteen toisiinsa. Mutta värin olemassaolo riippuu aina tietystä muodosta, jopa sanoinkuvaamattomasta aamusumusta, mikä saattaa johtua siitä, että väri ilmaistaan aina valolla ja aineella. Siksi väri ja muoto täydentävät aina toisiaan. Ne voivat laajentaa toistensa merkityksiä, ja ne voivat myös vääristää ja muuttaa toistensa merkityksiä. Voimakkaita värejä näyttävät muodot antavat meille energiahuippua, ehkä juuri siksi, että valo osallistuu värien esiintymiseen esineissä.
Modernin draaman näyttämöllä valon, värin ja muodon yhtenäisyys on dialektinen. Nykypäivän erikoisjuomien tarpeiden mukaan valoa ja värejä voidaan käyttää vahvistamaan muotoa tai valoa ja väriä voidaan vastustaa muotoa ilmaistakseen hahmojen sisäisiä tunteita. Mutta yleisesti ottaen valon ja värin käytön tulee olla johdonmukaista juonen ja ohjaajan yleisen armon kanssa, ja samalla meidän on jatkettava itsensä kehittämisen parantamista, jotta voimme saavuttaa läpimurtoja ymmärryksessä ja värin soveltaminen.
